Tällaisen kakun tein synttärilahjaksi 50 v. täyttävälle. Kakku pysyi sankarittarelle loppuun saakka yllätyksenä :) Onnea Tarja vielä tätäkin kautta! :)

Kuva on otettu myöhäisillan häräminä tunteina, joten kuva ei ole kovin hyvä.

Kakkupohja on 4 munan.

kostutus: laimeaa vadelmamehua-funlight

Täyte (hyväksi havaittu):

1/2 prk vatkattua vispikermaa + 1/2 prk vaniljan makuista Sunnuntain kasvirasvavalmistetta

levitä kostutetulle kakkupohjalle kerros kerma-kasvirasvasekoitusta,

sen päälle mansikanviipaleita reilu kerros ja sen päälle 1/2 prk vatkattua vispikermaa maustettuna marianne-karkkirushilla.

Päällinen: oranssinväristä sokerimassaa + vohvelikakkukuva

Reunapursotus: vispikermaa ja sokerihelmiä.

koristeet: lumihiutalekoristeet marsipaanista- värjätty kimalle tomuvärillä.

Koska tein kakun työpäivän jälkeen myöhään illalla, ei minulla ollut aikaa tehdä ruusuja marsipaanista tms. kauniita koristeita, joten päädyin nopeaan ratkaisuun ja tein marsipaanista lumihiutale-muotilla koristeet (sopivat vuodenaikaan). Sokerimassan väri juontaa siitä, että sankaritar pitää oranssista väristä.

Tein kakun torstai-iltana ja tarjoiluun se meni perjantai-iltana. Jouduin kuljettamaan kakkua linja-autolla aika kauas, joten siksi tein kakun kuljetuskupuun, enkä kakkulaatikkoon (olisi voinut liikkua laatikossa). Kuva oli säilynyt sokerimassan päällä hyvänä tarjoiluun saakka ja kakun maku oli ihan kiva omaankin suuhun.

Kakku juhlapöydässä

(kakun alustana on sininen kakkukuvun alusta, ei kovin nätti, mutta se oli paras kuljettamiseen. Kakkua ei kannattanut nostaa nätimmälle lautaselle, olisi hajonnut).