Tällaisen kakun tekaisin yllätykseksi ja lahjaksi rakkaalle kummipojallemme, joka täyttää 9 vuotta. Sain urkittua kummipojan lempihahmon, mikä on kuulemma Aku Ankka. Siitäpä sitten Akua marsipaanille maalaamaan.

Kakun ja koristeen teon teki hankalaksi se, että synttärisankari oli meillä lomailemassa ja koitin tehdä niin Aku Ankka- maalauksen kuin kakunkin sankarilta salaa. Siinä ihmeekseni onnistuin, vaikka pikkumies valvoi sinnikkäästi yhtä myöhään kuin me, joten en kakkua pystynyt edes illan hämärinä tunteina salaa tekemään. Hymy Keksin vain iltaisin hänelle kaikkea puuhaa, jotta sain keittiön pidettyä täysin itselläni ja hänet sieltä poissa.

1247253433_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Synttärisankari oli selvästikin kakusta otettu ja iloinen. Hyvin näytti maistuvakin! Sellainen luonnollisesti aina leipojaa lämmittää ja ilahduttaa. Kakku maistui siis kesäiseltä mansikkakakulta, mikä onkin suurta herkkuani! Kieli ulkona

Mansikkakakku:

3 munan kakkupohja

kostutus: laimeaa sekamehua

täyte: pohjan päälle ohut kerros vanilja-mansikkahilloa, päälle paljon tuoreita kotimaisia mansikoita ja sitten paksu kerros vaahdotettua flora vispiä. (vielä päälle mansikan paloja)

Päällinen ja pursotukset: flora vispiä (tahallani tein tuollaisia viiruja päälle, se lasta on hankinnassa!)

Aku Ankka marsipaania

kirjaimet: valkosuklaata

strösseleitä ja sokerihelmiä

ONNEA Jussi vielä tätäkin kautta, jos käyt kurkkimassa :)